Olen viime aikoina ollut kovin nostalginen. Kuten nytkin. Vierelläni on lasi valkkaria. (Taidan kohta ottaa myös toisenkin) On vain tullut sellainen olo, että en pidä tästä ajasta (jälleen kerran) tästä omituisesta ajasta kun jokainen asia mitataan numeroina. Mietin paljon lapsuuttani, ihanaa kasariaikaa. Silloin kun kesät olivat vielä pitkiä ;) Silloin ihmiset olivat vielä ihmisiä, eivät mitään Louis Vuitton-silikonirobotteja, joiden ansioluettelot ovat pidempiä kuin heidän ikänsä antaisi ymmärtää. 2000-luku on vain miten sen sanoisi. Persoonaton, narsistinen, mammonaa arvostava. Olihan 80-luvullakin juppeja, mutta nykyään kaikkien pitäisi osata snobbailla, ei vain tietyn ihmisryhmän.

80-luku, kuinka ihanaa aikaa. Kuinka ihanaa jo siitäkin syystä, että olin silloin lapsi. Ja lapsuusaika on niin kultaista. Mutta eniten muistelen kaihoilla niitä elokuvia ja etenkin sitä musiikkia. Muistatteko esimerkiksi tämän. Jotain niin kasaria videota myöten. Ja ne videot. Silloin vielä tehtiin videoita, joissa on tarinaa ja sanomaa. 90-luvullakin osattiin vielä tehdä videoita. Siis silloin kun MTV vielä oikeasti näytti musiikkivideoita, ei pelkkää realityä. Oi niitä aikoja :)

Nyt aion istua parituntisen You tuben äärellä ja kuunnella kaikkia kasaribiisejä. Tunnelmoida oikein kunnolla ja unohtaa tämän ympäröivän maailman hetkeksi. Kai minä kuulun ikuisesti sydämeltäni sinne 80-lukuun.